15.11.2015

Talvi tuloillaan







Tänä aamuna kun heräsimme, oli kuusiaita jo saanut valkoista päällensä. Maahanhan tuo ei jää, mutta muistuttaa kuitenkin talven jo lähestyvän kovaa vauhtia. 

Viime aikaiset remontin edistysaskeleet onkin tehty talven tuloa silmällä pitäen. Leivinuuni valmistui juuri parahiksi ennen pakkasia ja sitä nyt pikkuhiljaa on ruvettu varovasti lämmittelemään. Uunista puutuu vielä pinnoite, joten kerron uunista lisää sitten kun saan siitä varsinaisia valmis-kuvia.

Ikkunat on teippaamatta ja muutenkin niitä pitää vähän fiksailla. Näillä ilmoilla tulee esiin puutteet, kuten kuvassa näkyvän ikkunan huurtuminen ulomman ikkunan sisäpuolelta. Ongelma on varmaankin siinä, että ulkopuite on maalattu umpeen (niin sisä-, kuin ulkopuoleltakin) ja sisäpuite taas on aika väljä.

Keittiötä koitetaan väsätä valmiiksi, sillä grillikausi ja ulkona kokkailun mahdollisuudet alkavat olla ohi. Tällä hetkellä laitetaan lattiaa umpeen tuosta kohdasta, josta eristeet jouduttiin poistamaan ja lankut laittamaan vaihtoon vanhan viemärin vuodon takia. Keittiön remontista lisää heti kunhan saadaan hommia eteenpäin. 

Kerroinkin jo joskus aiemmin pintojen alta esiin tulleista yllätyksistä. Yksi ylläreistä oli pieni ikkuna, joka oli jätetty kiinteiden kaappien taakse keittiössä. Ensin ajattelimme, että laitamme ikkunan kokonaan umpeen, mutta tarkemmin mietittyäni ajattelin, että eihän tuollaista yksityiskohtaa voi poistaa. Etelä-Savon Rakennusperintöyhdistyksen Vanhoo Ossoo ''varaosamyymälästä'' löytyikin ihmeen kaupalla juuri sopiva pikkuikkuna yksilasisen ja heppoisen ikkunan tilalle. Ikkuna sai pintaansa valkoisen pellavaöljymaalin ja pääsi tärkeään tehtävään. Kyseisellä kohdalla lattiassa sekä katossa on maalaamattomat alueet, eli paikalla on ollut kiinteä komero myös aikojen alussa. Luultavasti ikkuna on ollut komeron sisällä, varmaankin ilmanvaihtoa ja viilennystä varten.