Kuistin uusi elämä

 

Laudoitus on valmis. Nyt meillä on taas kuisti. Tai terassi, patio, veranta ja mitä näitä nyt on. En ole vielä oikein keksinyt, että mikä tämä tälläinen talon kyljessä oleva rakennelma on. 

Wikipedian mukaan ''kuisti on suomalaisissa puutaloissa pääovea suojaava rakennelma, joka on ollut myös omistajan aseman ja varallisuuden osoitin''. Suojaa se pääovea ja kulkua sisään, mutta ei nämä taida enää tänä päivänä kauheasti kertoa varallisuudesta. Terassi taas on samaisen tietopankin mukaan  rakennuksen jatke, jossa ei ole kattoa tai seiniä. Seiniä ei meillä ole, mutta on kaiteet ja kattokin tuossa on. Eli kutstuttakoon sitä nyt sitten kuistiksi.

Vanha betonikansi piikattiin ja lapioitiin myös sen alla oleva hiekkatäyttö pois. Oli selvää, että uutta valua tähän ei tehdä, mutta jouduttiin hieman käyttämään mielikuvitusta toteutusta mietittäessä. Ensimmäinen ongelma oli se, että tällä rakennelmalla on kivijalka ja itseäni arvellutti, kuinka hyvin puukannen päältä alle valuva vesi mahtaa haihtua umpinaisen kivijalan takaa, vaikka ylempänä olisikin kunnolla ilmarakoa. Tämän lisäksi kuistin alla on pieni huone kellaria (joskaan ei käytössä oleva), joten sadeveden pääsy sinne täytyi myös estää.

Erinäisten ideoiden jälkeen päädyimme tekemään terassin kannen alle ''huopakaton'', jossa on kunnolla kaatoa, että vesi ei pääse seisomaan seinän viereen (kuten edellisellä kuistilla) ja alle ei pääse satamaan kamalasti vettä. Katteen alle jäi kunnon ilmarako, jotta tuuletus pelaa ja myös terassilaudoituksen ja huopakatteen välissä on ilmarako. 

Kannessa materiaalina käytimme painekyllästettyä, vaikka se vähän riiteleekin ajatusmaalimaani vastaan vanhaa korjatessa. Päädyttiin kuitenkin siihen, sillä lautoja ei olisi ehtinyt enää esimaalata, jolloin raot olisi jääneet käsittelemättömiksi ja muutoinkin terassin maalaus/käsittely jää ensi kesään, joten pelkäsimme sen ehtivän pilkuttumaan sitä ennen. Tässä on kyllä katosta, mutta sataa siihen silti lunta sekä vettä. 

Kuistilta puuttuvat vielä pellit/listat seinän viereltä ja ulkopuolelta harva peitelaudoitus. Myös kaiteita täytyy korjata ja uusia, joten ihan valmista ei vielä ole. Pakko oli kuitenkin laittaa jo väliaika kuvia, kun on niin mahtava tunne kävellä tuossa. Ei tarvitse enää sisäänkään kulkea sivuovesta.

Pikkuhiljaa

Kerroin aiemmin postauksissa Korjaajan pahin painajainen ja Eikä siinä vielä kaikki murheenkryynistämme, eli terassista. Suurin murheenkryynihän tietenkin oli lattiasieni, mutta oikeastaan tämä kuisti on ollut kaiken pahan alku ja juuri. Kuisti haluttiin tietenkin säilyttää, sillä onhan se siinä ollut nelkytluvulta saakka, mutta se täytyi purkaa ihan alkutekijöihinsä.

Eikä siinä vielä kaikki -postauksessa kerroin myös siitä, kuinka betonikuisti oli valuttanut ikävästi vettä myös pidemmälle ulkoseinälle tuon oven alusen lisäksi. Kauhulla odotin, että minkälainen määrä hirsiä siitä menee vaihtoon. Onneksi hätiköin turhaan, sillä seinän korjaamiseksi riitti vain hirsien pintakerroksen poistaminen, sillä laho ei onneksi ylettynyt kovin syvälle. Ylemmässä kuvassa näkyy moottorisahalla veistellyt hirret.

Kuistin säilyttäminen/uudelleen rakentaminen vaati paljon mielikuvitusta ja erikoisia ratkaisuja (kuten alemmasta kuvasta voi jo ennustella), mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan saadaan laudoitus kokonaan paikoilleen. Paljoa ei enää puutu.

Eikä siinä vielä kaikki

Hieman aiemmin kerroin talostamme löytyneestä jokaisen taloa korjaavan pahimmasta painajaisesta, ja sitä se toisaalta kyllä olikin siinä mielessä, että ei paljoa enää hetkauta nämä uudet yllärit. Sehän oli tiedossa, että talon alimmissa hirsissä on hieman lahoa ja nyt alapohjasta löytyneen vaurion vuoksi myös tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä ulko-oven alunen oli selvillä. Ikävä yllätys oli, että lahoa jatkuu myös viereiselle seinälle.

Tästä siis purimme pois valetun terassin, joka kaatoi mukavasti seinään päin. Puhuttiin kyllä jo taloa ostaessa, että jos tuo valettu kulahtanut terassi ei ole vastaiselle seinälle mitään vaurioita aiheuttanut, niin olisi suuri ihme. Ja olihan se. Periaatteessa väliin laitettu kattohuovan tapainen materiaali oli ehkä suojannut seinää, mutta toisaalta myös varmistanut sen, ettei kosteus ollut päässyt haihtumaan sieltä pois. Tosin tuota hiekkatäyttöä oli tuohon kuvissa näkyviin ulkovuorauslautoihin asti, eli eipä nuo hirret muutenkaan ehkä olisi selvinneet.

Hirret eivät ole läpilahoja (paitsi ulko-oven alta), mutta täytyy nyt pohtia miten tätä lähdetään korjaamaan. Hiekan sisässä betonivalun alla oli myös vanhoja rossipohjan laudoitusta kannatelleita hirsiä, jotka oli ihan purua, ovathan ne olleetkin tuolla hiekan alla yli 70 vuotta. Tässä kohtaa on siis ollut joskus sisätilaa. Jotenkin surullisenkoomista on myös se, että se on ollut huonossa kunnossa 40-luvulla, minkä vuoksi se on purettu ja tehty tämä seinä sekä terassi/kuisti tilalle. Toisaalta tämä on taas iso todiste siitä, että mitä lähemmäksi nykypäivää on aina tultu, sitä huonommin on osattu rakentaa. 

Nyt sitten heilutellaan vielä lapiolla loppukin hiekka pois, paikataan seinät ja tehdään uudenlainen terassi tilalle. Ulkonäkö on tarkoitus säilyttää samana, mutta tällä kertaa ei valeta mitään.

Myös toinen ''ei voi olla totta'' -tilanne tuli saman päivän aikana, kun keittiön katosta alkoi tippua vettä. Siis sisäkatosta! Yläpuolella on kuitenkin vintti ja ihan ehjä katto. Siellä purujen seassa oli paisuntasäiliö, joka oli ruostunut puhki. Onneksi se oli todella pieni ''purnukka'', joten kovin laajaa vahinkoa se ei ollut päässyt aiheuttamaan.

Ja eikun korjaamaan!

Kuistilla

Pitkästä aikaa pystyimme istumaan pöydän ääreen syömään! Sisällä meillä ei vieläkään ruokapöytää ole, kun ei ole keittiötäkään, mutta pihakuistille saatiin pöytä laitettua. Kuistin oli vallannut laudan pätkät ja sekalainen tavarasälä, siihen kun oli niin helppo jättää käsistään kaikenlaista. Mutta nyt siellä voi syödä!